Herätys Suomi ! Vaikeat päätökset odottavat eduskuntaa.

Luonnonlait ovat meidän yläpuolellamme. Ne on meille asetettu elämämme puitteiksi. Talouden lait ovat meidän alapuolellamme. Me olemme ne itse asettaneet huomioimatta luonnonlakeja. Seuraus näkyy edessämme: globaali ekokriisi.

Tässä tilanteessa jokaiselta suomalaiselta kysytään, miten tästä eteenpäin eli edessämme on eduskuntavaalit. Valitsemme maamme korkeimman vallan haltijan.

Ministeriöiden yhteinen näkemys seuraavien vuosien avainhaasteista julkistettiin 28.1.2019 (Mahdollisuudet Suomelle, Valtioneuvoston julkaisu 2019:1). Esitteen mukaan ”Asiakirja antaa tietopohjaa vaalikeskusteluihin ja hallitusohjelman valmisteluun ja rakentaa pitkän aikavälin päätöksentekoa valtioneuvostossa.”. Siis asiakirja antaa tietoa missä ollaan ja miltä pohjalta tulevaisuus voidaan rakentaa.

”HERÄTYS SUOMI ! Vaikeat päätökset odottavat.”

Näin alkaa Valtioneuvoston asiakirjaan liittyvä PODcast https://valtioneuvosto.fi/mahdollisuudet-suomelle

Minusta vaalien kolme tärkeintä kysymystä ovat:

1. Luonnonlakien kunnioittaminen

Sitran johtaja Mari Pantsar on tehnyt pitkän uran ympäristöteknologisen liiketoiminnan kehittäjänä ja on johtanut mm. Kataisen hallituksen cleantech-strategiatyötä. Nyt hän on menettänyt uskonsa pelkkään teknologiseen muutokseen – hänen mukaansa tarvitaan paljon enemmän, jotta maapallomme säästyisi. Hänen haastattelunsa Suomenmaa-lehdessä 23.12.2018 alkaa näin:

”Sitran johtaja Mari Pantsar pyyhkii silmäkulmiaan ja pahoittelee, kun ilmastoahdistus purkautui kyyneleiksi haastattelussa.

Pantsar on juuri vastannut kysymykseen, uskooko hän, että ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä1,5 asteeseen.

  • Vaadittavat toimenpiteet ovat niin äärettömän massiivisia, että se näyttää hirveän vaikealta, vastaus kuuluu.”

Tiedemiehet kertovat että valtameret lämpenevät kiihtyvään tahtiin ja Antarktis on sulamassa. Ja kun Sitran johtaja kyynelehtii, niin on pakko uskoa, että jotain peruuttamatonta on tapahtumassa. Jotain on tehtävä ja nopeasti – kaikkialla. Ihminen on rikkonut luonnonlakeja.Tämä on ollut tiedossa jo pitkään, esim. Paavin kiertokirjeessä: https://katolinen.fi/paavin-uusi-kiertokirje-ilmestyi/ . Mutta oikein mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Yhteiskunnallisten rakenteiden muuttaminen on äärimmäsen hankalaa.

Nyt Suomen puolueet ovat lähes yksimielisesti ilmoittaneet pyrkivänsä nopeasti estämään ilmastonmuutosta. Samoin kaikkien pohjoismaiden pääministerit ja ympäristöministerit. Mutta miten tämä on tarkoitus tehdä? Jos poliitikot oikeasti jotakin tekevät, niin se varmasti sattuu. Jos puheilla olisi jotakin katetta, niin puolueiden pitäisi konkreettisesti ilmoittaa mitä lakia aiotaan muuttaa ja miten ? Ja mikä raha suunnataan toisiin?

Poliitikolla ei ole käsissään kuin valtion rahat ja lainsäädäntö. ” Vaadittavat toimenpiteet ovat niin äärettömän massiivisia, että näyttää hirveän vaikealta”, toteaa Sitran johtaja. Äärettömän massiiviset toimet voivat toteutua vain valtion johdolla.

Kysymys: Millä konkreettisillä valtion toimin ekokriisi saadaan hallintaan ?

2. Rauhan säilyttäminen

Rauha ei ole itsestään selvää, edes Euroopassa. Keskellä Eurooppaan on 8 miljoonaa venäjänkielistä ukrainalaista kurjissa olosuhteissa odottamassa kohtaloaan. On eurooppalaisten yhteinen häpeä, ettei Ukrainan kriisiin ole saatu ratkaisua. Ja jos ei saada, niin siellä voi olla myös eurooppalaisen sodan syy. Ja siinä sodassa Suomi on eturintamassa. Sen on Sipilän hallituksen ratkaisut aiheuttaneet.

Ensimmäisen pysyvän rauhan edellytys on ettei kukaan uhkaa ketään. Nyt Suomi uhkaa Venäjää kenraalien puolustusstrategian mukaisesti, olemme rakentaneet puolustuksemme hyökkäyspelotteelle. Tarkemmin. Puolustusstrategiamme ovat sotilaat keskenään päättäneet. Siihen heillä ei demokratiassa pitäisi olla oikeutta. Sotilaiden ajattelu ei palvele turvallisuutta vaan turvattomuutta ja lisää sodan vaaraa. Minusta.

Kysymys: Voimmeko korvata hyökkäyspelotteelle perustuvan strategian puolustuksellisella strategialla ?

3.Itsenäisyys ?

Kaksi Euroopan mahtavinta ihmistä, Ranskan presidentti Macron ja Saksan liittokansleri Merkel ovat rakentamassa suvereenia Euroonpan valtiota, jonka perustana on yhtenen valuutta ja yhteinen armeija. Tämän toteutuessa itsenäisten kansallisvaltioiden tarina loppuu eli esim. Suomea ei enää ole kuin maantieteellisenä alueena. Tätä prosessia koko ajan edistetään pala palalta. Euromaana Suomi on ainoana pohjoismaana sulautumassa tähän Euroopan yhtenäisvaltioon.

Kysymys: Olemmeko valmiit luopumassa itsenäisyydestämme suvereenin Euroopan hyväksi?

Ensimmäisessä kysymyksessä on kyse koko ekosysteemin kohtalosta eli elämästä, toisessa puolustusstrategiastamme eli rauhasta ja kolmannessa omasta päätösvallastamme eli itsenäisyydestä.

Nämä on ovat perusarvomme (minun mielestäni):

  1. elämä
  2. rauha
  3. itsenäisyys

Ministeriöiden Mahdollisuudet Suomelle -asiakirjassa talouden kuva on selkeä:

-”Tavoite on tukea seuraavan hallituksen edellytyksiä erityisesti vaikeiden päätösten tekemiseen.”

– ”jos tulojen ja menojen välistä epätasapainoa ei korjata, voi julkinen velka tulevaisuudessa kasvaa hallitsemattomaksi”

– ”Ilmastonmuutos ja julkisen talouden kestävyys ovat pakottavia ajureita päätösten suuntaamiselle tulevina vuosina”

– ”Pysyvä tulojen ja menojen välinen epätasapaino uhkaa kasvattaa velkaantumisen hallitsemattomaksi. Seuraava todennäköinen taantuma kohdataan heikommassa julkisen talouden tilanteessa kuin aiemmin”

Talouden asettamat raamit toiminnalle ovat siis selkeät. Entä miten asiakirja suhtautuu määrittelemiini perusarvoihin ?

1.Elämä.

Asiakirjan perussana on kestävyys ja ensimmäinen toimintaa määrittävä ulkoinen asia on ilmastonmuutos. Lähtökohta on siis hyvä, vaikka unohtaakin muut ekokriisin osatekijät. Mitään konkreettista toimenpidesuositusta eivät kansliapäälliköt anna. Niistä päättäminen on poliitikkojen (eli meidän tavallisten ihmisten) asia.Tarvittavan muutoksen mittakaavaa ei ole vielä yleisesti tiedostettu eikä viety politiikkatoimiksi” Siis. Me tavalliset ihmiset emme vielä tiedosta mittakaavaa eivätkä poliitikot ole tehneet toimia. Nyt varmaan pitäisi toimia. Ilmastonmuutoksen hallinnan tarvetta asiakirja kuvaa ilmasto-oppaan graafisilla kuvilla:

http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/videot-ja-visualisoinnit/-/artikkeli/404aab9f-7b8a-4e6c-a14a-0199af721c00/ipcc-1-5-infografiikat.html

2. Rauha.

Tästä asiakirjasta on vain yksi lause:

”Suomen asema ja tulevaisuus riippuu kansainvälisen sääntöperusteisen järjestyksen toimivuudesta ja yhteistyömahdollisuuksista sekä kyvystämme yhteistyöhön, unohtamatta kansallisen puolustuskyvyn kehittämistä.”

Lause on OK, mutta pimittää ongelman joka ehkä tärkein tulevan eduskuntakauden päätös: Mitä tehdä kenraalien haluamille monitoimihävittäjille? Vaihtoehtoja on vain kaksi:

-alistua kenraalien halulle, joka perustuu vain heidän mielikuviinsa ja samalla tuhota järkevän taloudenpidon periaatteet (maksaa paljon jokaiselle suomalaiselle)

– rakentaa puolustus halvemmalle ja turvallisemmalle puolustusajattelulle.

Tästä pitäisi keskustella NYT laajasti, eikä vain hiljaisena alistua kenraalien mielikuville. Ne maksavat paljon jokaiselle ja siksi niihin pitäisi jokaisen ottaa kantaa. Kansliapäälliköiden asiakirja asiasta vaikenee.

3.Itsenäisyys.

Tätä sanaa asiakirja ei tunne. Sen sijaan asiakirja korostaa Suomen rakentavaa EU-politiikkaa. Suomeksi: Kansliapäälliköt ovat viemässä Suomea osaksi Macronin ja Merkelin suvereenia yhtenäisvaltiota.

Kun ajattelen Mahdollisuudet Suomelle -asiakirjaa määrittelemieni perusarvojen pohjalta, niin johtopäätös on synkeä. Itsenäisyys on kohta muisto vain. Valtapuolueet (SDP,Kepu ja Kokoomus) ovat kansliapäälliköiden kanssa viemässä Suomea osaksi suvereenia Eurooppaa. Tätä tosin ei sanota ääneen ja kielletään, mutta jokainen käytännön askel vie sinne.

Rauha on vaarassa, kun Suomi on valinnut hyökkäyspelotteen puolustusstategiakseen.Olemme eturintamassa. USA rahoittaa Helsingin hybridikeskusta (johon Suomen lainkäytännöllinen valta ei ulotu) ja harjoittelee jatkuvasti sotaa Suomen maaperällä. Olemme ajautuneet suurvaltojen maailmanpoliittisen shakkipelin pieneksi pelinappulaksi. Tilanne on pelottava. Tässä tilanteessa me nyt olemme hankkimassa järisyttävän kalliit monitoimihävittäjät, jotta hyökkäyspelotteemme Venäjää vastaan olisi mahdollisimman uskottava. Hankinta raunioittaa pahasti talouttamme ja vie jokaisen suomalaisen elämisen mahdollisuuksista siivun. Perusteena ainoastaan kenraaliemme mielikuvat. Tulevan eduskuntakauden vaikein päätös on, mitä tehdä kenraalien haluamille monitoimihävittäjille.

Luettelemistani perusarvoista siis sekä itsenäisyys että rauha ovat vaarassa. Entä itse elämä ?

Seuraavan eduskunnan aikana ei varmaan tapahdu mitään suurta muutosta, ellei sitten heti monitoimihävittäjien kaupan jälkeen tule vuoden 2008 tapainen talouslama. Silloin jokaiseen suomalaiseen sattuu – ja kipeästi. Luonnon muutosta emme varmaan juuri huomaakaan. Kuitenkin kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa pitäisi mennä ympäristö edelle. Jos katsomme eteenpäin vaikkapa 50 vuoden päähän, niin nyt pitäisi tehdä jotain konkreettista. Ja pitää ymmärtää että jokainen teko sattuu – siksi puolueet puhuvat mielellään vain prosenteista ja tekniikan muutoksista eli väistelevät väistämätöntä.

Väistämätöntä on kulutuksen vähentäminen eli esim. liikenteen vähentäminen.

Yksi ehdotus: tehdään pääkaupunkiseudusta maailman ensimmäinen käytännössä yksityisautoton metropoli. Tämä prosessi voisi alkaa vaikkapa niin, että ajoneuvovero perittäisiin korotettuna Helsingin, Espoon ja Vantaan asukkailta. Vero voisi olla vuonna 2020 3-kertainen, 2021 6-kertainen ja 2022 9-kertainen nykytasosta.

Helsingissä ollaan miettimässä myös uusien asuntojen velvoiteparkkipaikkojen rakentamisesta luopumista. Maailman lähes täysin yksityisautoton metropoli voisi näyttää maailmalle suuntaa mihin on syytä mennä. Tämä antaisi elämälle toivoa. Maailma voisi olla vielä 50 vuoden kuluttuakin kaunis.

”HERÄTYS SUOMI ! Vaikeat päätökset odottavat.” Näin valtioneuvosto viestitti. Toivottavasti otamme viestin vastaan – ja mietimme itse mitä haluamme.

Todellisuuteen herättäjä – Veli-Matti Värri

Kädessäni polttelee uunituore kirja Kasvatus ekokriisin aikakaudella (Vastapaino 2018). Kirjan on kirjoittanut filosofi, kasvatustieteen professori Veli-Matti Värri. Siispä tapaamaan häntä. Tapaaminen onnistuu hänen työhuoneessaan 6.11.2018. Ikään kuin alustuksena olin edellisenä perjantaina Hämeenlinnassa kuunnellut teatterimies Juha Hurmetta, joka ilmoitti ettei ekologisista syistä enää poistu Suomen alueelta kuin kävellen (https://areena.yle.fi/1-4589721?fbclid=IwAR1jx3qubBqS4D-RV0yaD6FV2nCFdlF4dfj9e6GU6dsT9cIqCmNZqprazZo).

Kirjassaan Värri käyttää oman ajattelunsa pohjana suuria nimiä: Merleau-Ponty (1908-1961), Lacan (1901-1981), Marcuse (1898-1979), Zizek (1949-). Minulla on jokin hämärä mielikuva heidän ajattelustaan, mutta yhteistä tekijää en tunnista. Siispä kysyn.

”Isoja nimiä eri näkökulmista. Tämä kirja ei ole kirja näistä filosofeista vaan olen käyttänyt heitä hyväksi. Käytän systemaattisesti tutkimaani Merleau-Pontya ja muita vain oman aiheeni esittämiseen. Jokainen heistä on luonut oman kokonaisvaltaisen filosofisen systeemin. Heitä yhdistää kriittinen teoria1, ei kuitenkaan täysin, sillä Merleau-Ponty oli fenomenologi, mutta oli kuitenkin sukulaisuusyhteydessä muihin ja läheinen minulle, nimenomaan loppuvaiheessaan. Sivilisaaatiokritiikki yhdistää kaikkia. Merleau-Ponty on minulle ontologisesti tärkeä ja keskeinen luontosuhteen uudelleentulkinnan kannalta. Ja sitten Hegel löytyy heiltä kaikilta taustalta.”

Vai Hegel (1770-1831) yhdistää? Nyt ajattelu menee jo niin syville vesille etten pysy perässä. Täytyypä opiskella filosofiaa lisää.

”Halu ja haluamisen problematiikka on tutkimuksessani keskeinen. Kaikkia yhdistää halu. Ihmisen ensimmäinen suhde maailmaan on aistimellinen, ei-kielellinen. Tätä suhdetta Merleau-Ponty kutsuu haluksi. Marcusen mielihyväperiaate voidaan nähdä halun toteuttumisperiaatteena, ihminen syntyy mielihyväolentona, eros-olentona, jonka yhteiskunta rationalisoi ja sosiaalistaa omaan järjestykseensä ns. todellisuusperiaatteen mukaiseksi vieraannuttaen ihmisen samalla itsestään. Lacanille halu on keskeinen ja Zizek tulkitsee Lacania. Tutkimusaiheeni keksin kyllä riippumatta kenestäkään näistä.”

Kirjassaan Värri haluaa pelastaa maailman ekokatastrofilta ja vaatii kasvatuksen perusteiden uudelleenmäärittelyä (s. 20). Hän aloittaa Merleau-Pontysta, jonka mukaan ihmisen maailmasuhde alkaa ”kietoutumisesta yhteiseen maailmaan muiden ruumiillisten olentojen kanssa: olemme maailmassa ennen kuin meistä tulee järkiolentoja. Alkuperäinen kommunikaatioyhteys maailmaan ei siis ole minun aiheuttamani vaan syntyy ruumiin anonyymissa, esiobjektiivisessa maailmasuhteessa: jokin havaitsee minussa ennen minua. (s. 63).Tämä on olemisemme lähtökohta, ”ruumiillisuuden aktiivisuus, joka ilmenee haluna. Ruumis on ensisijaisesti ja alkuperäisesti halun subjekti, joka puhekykyisenä toteaisi: minä haluan.” (s. 64). Ruumiin halu on esikielellinen elämänvoima, joka suuntautuu maailmaan.(s. 74).”Ruumis pyrkii eli haluaa toisten yhteyteen. Ruumiiden ”välinen silta rakentuu ruumiiden välisestä eläytymisestä”, joka ”on mahdollista, koska olemme yhteistä lihaa” (s. 64).

Tässä tulee vastaan Merleau-Pontyn kehittämä uusi termi: liha. Mitä se on? Merleau-Ponty kehitti termin liha kuvaamaan havaitun todellisuuden perimmäistä olemusta ja se vertautuu antiikin filosofian alkuaineisiin: ”Liha on samalla tavalla olemisen alkuaine kuin maa, tuli, vesi ja ilma… Se on samanaikaisesti sekä koko olemisen metafora että näkyvän ja kosketettavan maailman konkreettinen ilmentäjä.” (s. 53). Liha sulattaa perinteisen filosofian subjekti-objekti jaottelun olemattomiin. Ihminen syntyy ruumiissa subjektiksi ennen kieltä ja aistii ruumillaan, kietoutuneena luontoon. Merleau-Pontyn mukaan lihan perimmäinen ominaisuus on ”villi ja tavoittamaton” (s. 57). Kun kysyn mitä tämä lihan perimmäinen olemus tarkoittaa, saan vastauksen: ”Se on pyrkimys kuvata sitä mistä olemme peräisin”.

”Ruumiin eläytymisvoima on nimenomaan halu. Ruumiin aistimellisuus on eroottisuutta, joka yhdistää ruumiin kaiken elollisen yhteiseen elämänvoimaan, Erokseen. Eros ilmenee maailmaan suuntautuvana haluna” (s. 64). Halu ei kuitenkaan ole vietti, vaan ”ruumiille ominainen maailmasuhteen määre”, joka ”yhdistää inhimillisen ja eläimellisen maailman; molempia yhdistää pyrkimys toisen yhteyteen” (s. 65). ”Alkuperältään halu on aistimellinen, positiivinen elämänvoima, Eros, joka on kapitalistisessa ”nautinnon säätelyssä” kääntynyt Thanatokseksi, kuolemanvoimaksi” (s. 66). Tämän tuhoisan käänteen selittämiseksi Värri nostaa esiin Marcusen, Lacanin ja Zizekin psykodynaamiset teoriat. Positiivisen elämänvoiman muuttumista esineellistyneeksi tuhovoimaksi on vaikea havaita ja ymmärtää, koska halu toimii tiedostamattoman alueella (s. 67).

Kuolemanvoimaa on vaikea voittaa, sillä se ympäröi globaalissa maailmassa meitä joka puolella. Hurjan tehtävän – voittaa kuolemanvoima – kirja kuitenkin asettaa kasvattajille ja meille itse kullekin. Kirja on äärimmäisen radikaali. Kuolemanvoiman selättäminen ei ole mahdottomuus, sillä ”halu sisältää jo orastavan eettisyyden mahdollisuuden alkuperäisessä pyrkimykseksessään tunnustuksen saamiseen toisilta. Siten halun suuntautumista on mahdollista kultivoida vaikuttamalla sosialisaatioon sisältyviin tunnustuksen rakenteisiin” (s. 75). Tämä avaa kasvatukseen toivon näkökulman, joka edellyttää rajua muutosta yhteiselämäämme sääteleviin rakenteisiin ja maailmankuvaamme.

Kuolemanvoimasta energiansa saavaa yhteiskuntaamme Värri kuvaa sanalla psykokapitalismi. Sana on julma, mutta on totisinta totta: elämme ideologisessa unessa psykokapitalismia palvellen ekosysteemiämme tuhoten. Tästä on minusta hyvänä esimerkkinä vaikkapa parhaillaan suunnitteilla oleva Helsinki-Tallinna tunnelihanke, jonka yhtenä positiivisena vaikutuksena esitetään lentoliikenteen lisääntymistä Aasian ja Helsingin välillä. Yksityinen liikemies on mediatietojen mukaan hankkimassa rahoitusta Kiinasta ja hanke on hyvässä vauhdissa. Joku kiinalainen ilmeisesti uskoo hankkeen olevan hyvä business ja suomalaiset puolestaan eivät välitä ekosysteemimme tilasta. Ihmettelen, eivätkö poliitikot näe asioiden yhteyksiä – ei samanaikaisesti voi puhua ilmastonmuutoksen torjumisesta ja tuhoa luontoa kuten tunnelihankkeessa. Avainasemassa hankkeen hyväksymisessä on Helsingin kaupunki ja apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihreät). Vihreät ilmoittavat valmistautuvansa ensi kesän eduskuntavaaleihin ilmastomuutosvaaleina. Kuka uskoo, jos puolue samaan aikaan edesauttaa ekosysteemimme tuhoamista järjettömällä tunnelihankkeella? Kysyn vaan.

Värri erittelee halun eri tasoja. Ensimmäinen eli ulkoisin niistä on halu ideologisena tuotoksena (taloudellis-poliittisen sosiaalisaation luomus) (s. 73). Tämän halun vallassa ajetaan mm. Helsinki-Tallinna tunnelihanketta. Halu ideologisena tuotoksena osoittaa miten ihmisen sisäinen rakenne ja ulkoinen yhteiskunnan rakenne kietoutuvat toisiinsa. Tämän kietoutumisen totesi aikoinaan myös vaikkapa Rousseau (1712-1778). Mutta meitä johtavat poliitikot eivät mieti lainkaan ihmisen sisäisen rakenteen muodostumista ja kasvattajat puolestaan ovat yhtä sokeita yhteiskunnan rakenteelle. Tätä poliitikkojen ja kasvattajien sokeutta Värrin kirja yrittää puhkaista, tuoda valoa pimeyteen.

Yhteiskunnan ison kuvan Zizek kiteyttää näin: ”Uuden ajan keskeinen tosiasia ei ole se, että maapallo kiertää aurinkoa vaan se, että raha kiertää maapalloa”.2 Elämäämme määrittävälle maapalloa kiertävälle rahalle luo juridisia puitteita myös liberaali demokratiamme, joka kaiken hyvän lisäksi on myös kuolemanvoimaan nojautuvan psykokapitalismin savuverho. Maapalloa kiertävä raha luo kaikenlaisia kummallisuuksia. Luen iltapäivälehdestä kuinka 24 nuorta kiinalaista valmistautuu Kuopiossa vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisten mäenlaskuun. Vain viisi heistä on aiemmin edes nähnyt lunta. Projektia johtaa Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön entinen johtaja Mika Kojonkoski, jolle tarjottiin Kiinassa 20.000 nuorta urheilijaa, joista hän testasi noin 1000 ja lopulta siis valitsi 24. Kojonkoskella on apunaan 8 apuvalmentajaa. Aikaa olympialaisten palkintopallille on 3,5 vuotta. Maapalloa kiertävälle rahalle ei mikään ole mahdotonta.3

Minua kiinnostaa ovatko kaikki kirjan filosofit ateisteja kuten vaikuttaa.

”Kirjan päälähteinä käytetyt filosofit ovat ateisteja, mutta johtopäätökset olisivat samoja, vaikka joku heistä olisi teistikin. Jumala-käsitettä ei ole oletettu. Esimerkiksi Lacanin subjektiteoriassa on kolme olemisen järjestystä: 1) imaginaarinen. Lapsi kietoutuu hoitajiinsa ja nähtyään itsensä noin 1,5 vuotiaana peilistä hänessä syntyy fantasia itsestä, ideaalinen ego, joka on hänen kuvitelmissaan vakaa ja pysyvä kokonaisuus, 2) symbolinen järjestys vahvistaa väärin tunnistautumista ja tekee siitä normaaliuden kielen muodostamassa symbolisessa rakenteessa, jokapäiväisessä kokemusmaailman rakenteessa. Sosiaalirakenne muokkaa moraalisubjektin ja siis halu on poliittis-taloudellisesti tuotettu ja 3) reaalinen järjestys on se mikä jää yli imaginaarisesta ja symbolisesta järjestyksestä ja jota ei voi kielellisesti vangita. Tämä tavoittamaton silloin voi olla jollekin Jumala siinä tavoittamattomassa. Se on uskon asia. Suhde luontoon voidaan nähdä mysteerinä, mikä avaa tulkinnan mahdollisuuden. Teologista kantaa he eivät ota.”

Siirrymme keskustelussamme Värrin työyhteisöön, yliopistoon. Värri suree yliopistojen muuttumista tuotantolaitoksiksi ilman syvempää eetosta. Samoin hän tekee kirjassaan.

”Yliopistot ovat osa kapitalismin logiikkaa ja Zizekin luonnehtiman ideologisen unen reproduktioita” (s. 130). ”Välineellistä eetosta korkeampi yliopistoviisaus ei voi olla mahdollista ilman yleisempää sivilisaatioiden murrosta ja vallitsevan teknologisen maailmankuvan ja tulevaisuushorisontin ajattelemista uusiksi” (s. 132). Toisenlaista yliopistoa tavoitellen Värri siteeraa kansallisfilosofi J.V. Snellmania, jonka mukaan ”yliopisto edustaa hengen itsetietoisuuden korkeinta astetta: yliopisto on ennenkaikkea moraalispedagoginen yhteisö, jonka tulisi haastaa opiskelijansa kehittämään älyllisiä ja moraalisia kykyjään ”(s. 132). Nykyisissä tuotantotalousyliopistoissa tilanne on ihan toinen. Mietin itsekseni. Jos viisaus ei ole mahdollista yliopistoissa, niin kuinka se voi olla mahdollista ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammattikouluissa, peruskouluissa ja lastentarhoissa? Mieleeni tulee viisasta rakkautta julistanut Aleksanteri Ahola-Valo (1900-1997), jonka mukaan kehitys voi alkaa vain ihan alhaalta, lastentarhoista.

Miten ekokriisistä sitten selvitään ja päästään eteenpäin kun yliopistotkin ovat ideologisessa unessa? Värrin lähtökohta on selvä: ”Ensin on herättävä ideologisesta unesta” (s. 138). Värrin kirja on herätyshuuto kuten maailman ekologinen tilakin. Teknologisen maailmankuvan unessa loikoilee nyt koko puoluekenttämme – me kaikki. ”Uusliberalismi on aikamme läpäisevä ideologia. Niin oikeutettua kuin sen kritiikki onkin, se ei ole tarpeeksi terävää ja radikaalia” (s. 138). Siis pitää mennä syvemmälle. ”Tarvitaan syvempää meta-teoreettista ymmärtämystä länsimaisen teknologisen maailmankuvan kietoutumisesta sosiaalisaation rakenteisiin ja psykokapitalistisen halusubjektin tuottamiseen” (s. 138). Siinä se on. Kuva itsestämme. Olemme psykokapitalistisia halusubjekteja – ja tuhoamme itsemme ja maapallon ellemme herää ideologisesta unestamme.

Kerron Värrille Paavo Väyrysen ekologisesta mielipiteestä: ”Ihmiskunnan polttavin ongelma on ihmisen ja hänen taloutensa suhde luonnontalouteen”.4 Värri nyökkää hyväksyvästi. Näinhän se on. Jos olisin esittänyt hänelle kansalaisaloitteeni militarisoitumisen rajoittamisesta (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3376), niin hän olisi varmaan siihenkin nyökännyt hyväksyvästi. Kuitenkaan poliitikko Värri ei ole, vaan filosofi ja yliopiston professori, jonka mukaan nykyisellä ”uusliberalistisella yliopistolaitoksella ei näytä olevan muuta eetosta kuin kilpailusta menestyminen ja talouskasvun tukeminen” (s. 131). Hänen kirjansa ei ole puolueohjelma tai menetelmäopas ekokriisin voittamiseksi, vaan siinä on ”ensisijaisesti kaksi näkökulmaa: ontologinen ja pedagoginen. Ontologiasta ei voi johtaa normeja, periaatteita eikä päämääriä” (s. 23). Pedagogiassa niin on kuitenkin elämän pakosta tehtävä. Pedagogina Värri toteaa: ”Tarvitaan maailmanlaajuinen täyskäännös politiikassa ja taloudessa” (s. 22). ”Näyttää selvältä, että kasvatuksen ja koulutuksen suunnasta syntyy kamppailuja (s. 143). Kyse on myös ”suhteesta eriarvoisuutta ylläpitävään globaaliin kapitalismiin” (s. 143).

On siinä kasvattajille haastetta – ja mehän olemme kaikki itsemme ja toistemme kasvattajia.

Kasvatuksen tärkein tehtävä on ihmisen sivistäminen moraalisubjektiksi. Nyt olemme kasvattaneet itsemme psykokapitalistisiksi halusubjekteiksi ja synnyttäneet ekokriisin. Tuskin voimme väittää Värrin analyysiä vastaan. Mutta mitä tehdä?

 

1 Saksassa 1930 luvulla kehittyi ns. Frankfurtin koulukunta, jonka yhteiskuntateoria kritisoi ja pyrki muuttamaan yhteiskuntaa kokonaisuudessaan (kriittinen teoria).

2 Savoj Zizek: Uusi luokkataistelu 2017 Into s. 9.

3 IltaSanomat 9.11.2018

4 Paavo Väyrynen. Yhteinen tehdävämme. WSOY 1989 s. 161

Aatteen mies – Paavo Väyrynen

Tuomas Enbuske sanoi televisiossa haastatelleensa kaikkia vuoden 2018 presidenttivaalien ehdokkaita, joitakin useampaankin kertaan ja että kaikista ehdokkaista älykkäin on Paavo Väyrynen. Siispä tapaamaan Paavo Väyrystä, koko kansan Paavoa, kuten häntä mainostetaan. Tapaaminen onnistui 18.10.2018 eduskunnassa hänen työhuoneessaan.

Mukanani on kaksi Paavon kirjaa: Yhteinen tehtävämme (WSOY 1989) ja Paneurooppa ja uusidealismi (Otava 1977). Oletan että koko Paavon poliittisen ajattelun kiteytymä on luettavissa Yhteinen tehtävämme-kirjan viimeisestä luvusta ”Kansakunta – Ihmiskunta”. Hän aloittaa luvun J.W. Snellmanin (1806-1881) kansallisuus- ja ihmiskuntakäsityksellä: ”kansakunnat eivät ole olemassa vain itseänsä varten, vaan ihmiskuntaa varten”. Snellmanista tulee mieleeni Pekka Ahola, joka joutui 1900-luvun alussa Pietarissa vankilaan sepataristina kun hänen seinällään oli Snellmanin kuva. Kirjassaan Paavo jatkaa Snellmanista nykyhetkeen: ”Ihmiskunnan polttavin ongelma on ihmisen ja hänen taloutensa suhde luonnontalouteen… On sanottava vielä jyrkemmin: jos nykyinen kehityssuunta jatkuu, ihmiskunta ajautuu väistämättä yhä paheneviin ympäristövaurioihin ja lopulta inhimillisen kulttuurin tuhoon. Yhä kasvavan ihmiskunnan vuodesta toiseen lisääntyvä tavaroiden tuotanto ja kulutus on sovittamattomassa ristiriidassa elävän luonnon toimintaperiaatteiden kanssa. Ihmiskunnan on perustavanlaatuisesti muututtava – tai se tuhoutuu”. Teksti on siis vuodelta 1989. Lähes samoin hän kirjoitti 15 vuotta aiemmin vuonna 1974 kirjassaan On muutoksen aika, siis paljon ennen Vihreän liikkeen perustamista. Kun Paavo luopui viime kesänä Keskustapuolueen kunniapuheenjohtajuudesta, niin olisiko nyt Vihreän liikkeen syytä pyytää Paavoa kunniapuheenjohtajakseen?

”Ihmiskunnan on perustavanlaatuisesti muututtava – tai se tuhoutuu”. Siis. ”perustavanlaatuisesti”. Mitä se tarkoittaa ?

Kun tapaan Paavon, niin ensimmäinen kysymykseni nousee Paavon perustaman Seitsemän tähden liikkeen ohjelmasta. Liike ilmoittaa olevansa edistyksellinen voima. Kysyn mitä tarkoittaa edistyksellisyys. Saan pitkän vastauksen, jonka keskiössä ovat Santeri Alkio (1862-1930) ja nuorisoseuraliike. Harva nykysuomalainen tietää mitään Santeri Alkiosta, mutta Paavolle Santeri Alkio on ihan nykyhetkeä. Alkio on hänen sydämessään ja hänen aatteellinen lähtökohtansa. Uskallan sanoa. Jos Tuomas Enbuske nimeää Paavon nykyhetken politiikoista älykkäimmäksi, niin minä väitän hänen olevan nykyhetken poliitikoista aatteellisin. Alkiolaisen aatteensa Paavo uskoakseni imi itseensä nuorukaisena innokkaana nuorisoseuralaisena. Sellainen hän on edelleen kirjoittaen näytelmiä ja näytellen omassa Keminmaan kesäteatterissaan Lapin portilla. Mitä siis tarkoittaa edistyksellinen voima Seitsemän tähden liikkeen ohjelmassa? Kiteyttäisin Paavon pitkän monipolvisen vastauksen näin: edistyksellinen voima on sivistys.

Paavon vastaus edistys-kysymykseeni tuo mieleeni teatterimies, kirjailija Juha Hurmeen, joka vastaaanottaessaan 29.11.2017 Finladia-palkinnon aloitti puheensa: ”Arvoisat ihmiset, isot älykkäät apinat” ja lopetti puheensa poliittisen osan näin:

”Ahneuden ja tyhmyyden liitto, hölmöt uskomukset ja pelko siittävät parhaillaan tehokkaasti eriarvoisuutta, väkivaltaa, poliittista sekasortoa ja uuden karmaisevan kiintoisan trendin: todellisuuden kieltämisen. Taide ja tiede ovat ainoat työkalut, millä tämä sekasotku on selvitettävissä, jotta kehitys apinasta ihmiseksi ei jäisi pahasti kesken. Mitään muuta tietä ei ole. Sivistys ja valistus ovat kovinta todellisuutta. Kaikki muu on niiden rinnalla roskaa.”

En tiedä ovatko Paavo ja Juha Hurme koskaan tavanneet. Syytä olisi, kaksi älykästä ja luovaa ihmistä. He varmaan löytäisivät pian yhteisen sävelen ja ryhtyisivät yhdessä keräämään taiteilijoilta Seitsemän tähden liikkeelle kannattajakortteja.

Seitsemän tähden liike nojautuu ohjelmansa mukaan henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Ensinnäkin Paavo toteaa, että nämä ovat kaikki positiivisia asioita. Ne eivät ole materiaa. Paavo vastustaa materialismia. Mieleeni tulee toinen mukanani oleva kirja Paneurooppa ja uusidealismi, joka on Paavon tutkielma Richard Coudenhove-Kalergin (1894-1972) filosofisista ja yhteiskunnallisista ajatuksista. C-K toteaa: ”Materialismi on negatiivinen, kielteinen maailmankatsomus; sitä vastaa käytännössä itsekäs nautinnonhalu, negatiivinen etiikka. Aineesta tuli ainoa realiteetti, omista haluista ainoa arvo.” Lainaus on lähes sadan vuoden takaa C-K:n kirjasta Maailmankatsomuksen kriisi (1923). Paavon mielestä C-K:n nuoruuden filosofiset teokset ovat hänen parhaitaan ja puhuttelevat myös nykypäivän ihmistä. 1 Minusta C-K:n teksti on kuin kuvaus nykyhetken liberaalista, postmodernista ja sekularisoituneesta globaalista maailmasta, jota Suomen puoluekartalla selkeimmin edustavat Kokoomus ja SDP. Tuollaista arvomaailmaa Paavo vastustaa.

Ymmärtääkseni Paavon ja Seitsemän tähden liikkeen henkiset, hengelliset ja yhteisölliset arvot periytyvät Santeri Alkiolta, jolle henkiset arvot merkitsivät henkistä kasvua, itsekasvatusta. ”Aikakausi odottaa uutta sivistysihmistä” (Nuoriso ja elämä, 1922 s. 69). Hengellisyys merkitsi Alkiolle kristinuskoa. ”Jeesuksen vuorisaarnan laki tulee astumaan evankeliumin lupausten rinnalle kristillisyyden uutena voimana” (Yhteiskunnallista ja valtiollista, 1919 s. 122) Yhteisöllisyys merkitsi Alkiolle nuorisoseuraa ja taloudellista osuustoimintaa. Kun kysyn Paavolta hengellisistä arvoista, niin hän toteaa että ne eivät merkitse vain kristinuskoa vaan käsitteellä on laajempi sisältö. Tämä viitannee C-K:n nuoruuden filosofisiin teoksiin. C-K puhuu kauneuden etiikasta ja lähtee liikkeelle Raamatun luomiskertomuksesta: ”Jumala oli oikeassa, kun hän seitsemäntenä päivänä piti luomistyönsä tuloksia kauniina” (Raamatun hebreankielinen sana voidaan kääntää joko kauniiksi tai hyväksi). C-K:n mukaan ”Kauneus on maailmanperiaate. Maailma on kaunis, harmoninen ja järjestyksessä – elektronijärjestelmistä linnanratajärjestelmiin. Kaikki ihmisen ulkopuolella oleva elämä pyrkii kohti täydellisyyttä. Kauneus elämän periaatteena ilmentää laajempaa arvojärjestelmää kuin etiikka. Arvojen lähde on inhimillisten vaistojen esteettisyyden vaatimuksessa. Ihminen seuraa maailmankaikkeuden lakeja, jotka hänen esteettinen vaistonsa hänelle sanelee. Luontojaan on olemassa vain yksi kategorinen imperatiivi: kauneuden imperatiivi. Se käskee: olkaa kauniita, olkaa vahvoja, kehittykää! Se vaatii, ettei ihminen valitse helppoa ja mukavaa – vaan kauniin; että hän toimii ihanteiden mukaan – ei etujen.”. Tässä tulee mieleeni Paavon poliittinen ura. Mikä olisi ollut helpompaa ja hauskempaa kuin paistatella keskustapuolueen kunniapuheenjohtajana ison puoluekoneiston tukemana. Mutta kun liberaali Keskustapuolue on hylännyt alkuperäiset ihanteensa, niin Paavo lähti ja toimi ihanteidensa mukaisesti.

Länsimaat ovat vakavasti sairaat, kirjoitti C-K. ”Ihminen on tehnyt syntiä luontoa kohtaan, hän haluaa tehdä itsensä maailman keskipisteeksi, maalliseksi epäjumalaksi. Jumalan vastapeluriksi. Tämän suuren kapinan viimeinen vaihe on materialismin aikakausi, joka etääntyy mahdollisimman kauaksi kaikesta orgaanisesta elämästä ja luonnosta”. Paavo julkaisi 17.10, siis tapaamistamme edeltävänä päivänä viimeisimmän kirjansa Terve Suomi. Hän haluaa viitoittaa teitä terveyteen pois siitä sairaudesta, jossa yhteiskuntamme elää ja josta C-K puhui jo lähes 100 vuotta sitten. Kirjan takakannessa on Paavon kuva, jonka taustalla maalaus Santeri Alkiosta. Paavo on yksinäinen oppositiopoliitikko sekä hallitusta että oppositiota vastaan – alkiolainen materialistisessa maailmassa. Syy oppositioasemaan ei ole Paavon henkilökohtaisesta pyrkyryydestä valtaan tai henkilöristiriidoista vaan yksinkertaisesti aatteellisista erimielisyyksistä, terveys vastaan sairaus. Kun ajattelen C-K:ta ja Paavon yksinäistä oppositioasemaa, niin minulle tulee väkisinkin mieleen minulle läheisen taiteilija Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) tunnuslause: ”Meidän tulee luoda terveyttä ja terveyden kautta kauneutta. Meidän tulee luoda elämää, joka on itsessään taidetta”.

Kun kysyn Paavolta keitä filosofeja hän arvostaa, niin vastaukseksi saan kolme nimeä: Snellman, von Wright ja Reijo Wilenius. Snellman ja Wilenius ovat henkisen kasvun miehiä. Arvelen, että von Wright on listoilla hänen kulttuurikriittisten esseidensä ansiosta. Kun C-K kysyi itseltään, miten Euroopan moraalinen sairaus voidaan pelastaa, niin hän esittää niinikään kolme nimeä: Kristus, Buddha ja Konfutse, joista hänen mielestään vain Konfutsen tie voi johtaa ulospääsyyn eettisestä kaaoksesta. Elämä pitää rakentaa kauneuden pysyvälle perustalle. C-K kutsuu kauneuden etiikkansa uusidealismiksi. Paavo puolestaan kutsuu ajatteluaan ihmisyysaatteeksi ja sanoo sen olevan lähellä C-K:n idealismia, uutta etiikkaa. Ellei näin olisi, niin tuskin Paavo olisi asiasta kirjaa kirjoittanutkaan.

Paavo kehottaa minua tutustumaaan hänen kääntämäänsä kirjaan: Goldsmith James: Ansa (Otava 1995). Kun lukee Ansan, kaksi tapaamisessa mukana ollutta Paavon kirjaa ja perehtyy Santeri Alkion aatteisiin, niin saa paljon uutta ajateltavaa. Ja ehkä oppii näkemään maailman ja elämän uudella tavalla. James Goldsmith (1933-1997) oli miljardööri, jonka mukaan Eurooppa on ajautunut ansaan mm. vapaakaupan johdosta. Ei ole ihme että Paavo on ajautunut konfliktiin BKT:n kasvua tuijottavan, materialismia palvovan Suomen poliittisen eliitin kanssa, joka on hyvää vauhtia luovuttamassa Suomen itsenäisyyden EU:lle.

Tapaamisemme kesti puolisen tuntia keskustelun polveillessa monissa eri asioissa. Ajatukseni pyörivät hänen kirjoissaan.

Yhteinen tehtävämme-kirjassa Paavo toteaa selkeästi, että yhteiskuntamme perusristiriita on talouden ja luonnon välinen. ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen – tämä on otettava ratkaisuja etsittäessä huomioon.” Ratkaisuja etsittäessä luonnontieteellinen tieto ei riitä. ”Nykyisen kehityssuunnan muuttamiseksi ja uuden suunnan löytämiseksi tarvitaan ennen muuta filosofisen ajattelun voimaa.Se voisi luoda perustaa uusille suuntauksille tieteen kaikilla aloilla muuttaen vähitellen kansallisia kulttuureja ja koko ihmiskuntaa.” Paavo ehdotti Suomeen ”kansainvälisen tiedeakatemian perustamista, joka keskittyisi filosofiaan painottuvaan työhön ihmiskunnan polttavimpien ongelmien ratkaisemiseksi.” Tätä valtio ei ole tehnyt. Sen sijaan Sipilän hallitus on perustanut Suomeen uuden taloustieteen huippuyksikön, Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE). Materialistisen poliittisen eliittimme arvot ovat päälaellaan ilman toiminnan perusteiden ja maailman tilan miettimistä. Kun valtio ei ole perustanut Paavon ehdottamaa tiedeakatemiaa, niin Koneen säätiö on rahoittanut tutkimusyksikön, jossa on filosofisen ajattelun voimaa ja joka ennakoi monitieteisesti yhteiskunnan sosio-ekologisia muutoksia (Bios.fi). Tätä Paavo siis ehdotti jo 30 vuotta sitten.

”EU:n tulisi pysyttäytyä ensi sijassa taloudellisena ja joka tapauksessa puhtaasti rauhanomaisena yhteisönä.” Näin on Paavo kirjoittanut. Kehitys on vienyt ihan toiseen suuntaan. EU on militarisoitumassa ja samalla kiihdyttää ilmastonmuutosta ja ekokriisiä. Olen huolissani militarisoitumiskehityksestä ja siksi tein kansalaisaloitteen Rauhanmaasta: (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3376). Paavo toteaa kannattavansa kansalaisaloitettani ja toteaa, että myös Keskustapuolueessa on kansanedustajia, jotka eivät kannata nykyistä militarisoitumiskehitystä. Ehkä siis Sipilän hallituksen esitys (HE 94/2016 vp) Suomen puolustusvoimien tehtävän muuttamisesta (irroittautuminen vain oman maan puolustamisesta) on runnottu eduskunnassa läpi puoluekurin voimalla? Kun näytän Paavolle aloitettani, niin samaan aikaan on 70 suomalaista sotilasta ja monitoimihävittäjiä harjoittelemassa Alaskassa USA:n kanssa mm. hävittäjien ilmatankkauksia ja pitkän matkan (350 km) ohjusten ampumista ilmasta maahan (kumpikin taito on turha, jos ajatellaan vain Suomen puolustamista). Ja heti tapaamisemme jälkeen alkoi Naton Trident Juncture 2018 (25.10.-23.11.2018), Naton suurin sotaharjoitus Euroopassa vuoden 2002 jälkeen. Harjoitukseen osallistuu USA:sta 50.000 sotilasta, mukana ydinkäyttöinen lentotukialus Harry S. Truman ja sen koko 90 ilma-aluksen iskuvoima. Rovaniemen lentokenttä on luovutettu harjoituksen käyttöön. Suomen poliittinen eliitti elää ihan omassa mielikuvien maailmassaan hyväksyessään tällaiset sotaleikit alueellamme ekokriisin uhatessa. Ja tietenkin Venäjä vahvistaa omaa sotakalustoaan omalla alueellaan kun USA saa vapaasti toimia Suomen alueella. Kun vuonna 1962 Venäjä toimi Kuuban alueella, niin oli lähellä syntyä kolmas maailmansota. Suomen kenraalien politiikka ei ole rauhanpolitiikkaa. Voi meitä tavallisia pieniä ihmisiä, jotka tämän järjettömän sotapolitiikan omasta kukkarostamme kiltisti rahoitamme ekokatastrofin edetessä.

Paavo on aina oikeassa ainakin omasta mielestään. Euroopan ja maailman militarisoitumisen vastustamisessa Paavo on ehdottomasti oikeassa – minun mielestäni. Suomen hallituksen valitsema suunta on vaarallinen, kallis ja ekosysteemillemme vaingollinen.

Kysyn vielä monia maailman mahtimiehiä tavanneelta Paavolta, kuka on röyhkein ja vallanhimoisin poliitikko, jonka hän pitkällä urallaan tavannut. Paavo toteaa tavanneensa hyvin monenlaisia poliitikkoja, mutta ei suostu nimeämään ketään röyhkeimmäksi. Positiivisen vastakohdan hän sen sijaan on jo aiemmin kertonut. Paneurooppa ja uusidealismi -kirjansa esipuheessa Paavo nimeää yhden henkilön, joka on omassa elämässään ilmentänyt kauneuden etiikkaa – vaimonsa Vuokon.

Tapaamisen lopuksi Paavo toivoo, että auttaisin Seitsemän tähden liikkeen kannattajakorttien keräämisessä. Niistä riippuu paljon. Siispä hyvä lukijani. Tässä on osoite: http://xn--seitsemnthdenliike-rtbc.fi/upload/File/Kannattajakortti_A6_v%C3%A4lill%C3%A4.pdf?212300. Korttia täyttämään ja postiin. Postimaksu maksettu. Ja niin on päivän hyvä työ tehty. Tulevaisuus kiittää.

Lisäys: Tähtiliike merkittiin puoluerekisteriin 21.12.2018, joten kannattajakorttikeräys ei ole enää ajankohtainen.

1 Paavo Väyrynen. Paneurooppa ja uusidealismi. Otava 1977. s. 33