Sopeutujien heimo – SDP

SDP perustettiin Suomen Työväenpuolue-nimisenä vuonna 1899. Perustajina toimivat nälkä ja syvästi oikeudentuntoinen aatelismies Nils Robert af Ursin, josta tuli puolueen ensimmäinen puheenjohtaja. Forssassa 1903 puolueen nimeksi otettiin Suomen sosialidemokraattinen puolue ja silloin hyväksytyssä puolueohjelmassa lukee :”Sosialidemokraattinen puolue Suomessa on kansainvälinen puolue: se tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolen ja varallisuuden etuoikeudet sekä julistaa, että taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on.” Siis puolueen tavoite perustettaessa oli kansainvälisen kapitalismin murskaaminen.

SDP oli hyvin kansainvälinen ja demokraattinen puolue, joka näki maailman jakautuvan riistäjiin eli rikkaisiin eli pääomanomistajiin ja riistettyihin eli köyhiin eli työlläään eläviin. SDP:n demokraattisuus kehittyi huippuunsa vuoden 1918 sisällisodan melskeiden keskellä hyväksytyssä vuoden 1918 valtiosääntöehdotuksessa, jonka laati puoluetta vuosina 1911-1913 johtanut Otto Wille Kuusinen. Myöhemmin Kuusinen hylkäsi demokratian ja hänestä tuli ehkä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin suomalainen, jonka muistolaatta on Moskovassa Kremlin muurissa.

Ennen sisällisotaa SDP oli Suomen suurin puolue. Vuoden 1917 heinäkuussa SDP:n johdolla 136 kansanedustajaa siirsi vallan Pietarista suomalaisille itselleen (ns. valtalaki). Demokratia ei kuitenkaan kelvannut entiselle tsaarin upseeri Carl Enckelille, joka junaili Venäjän armeijan tukahduttamaan laillisen eduskunnan toiminnan ja niin syttyi Suomeen sisällissota. Sen voittivat rikkaat eli valkoiset tsaarin kenraaliluutnantti Mannerheimin johdolla. Köyhät lyötiin maan rakoon. Sodan jälkeen vankileirille sijoitettiin enimmillään 80.000 köyhää. Vuosi 1918 oli sellainen katastrofi köyhälistölle ettei sillä ei ole ollut sen jälkeen kuin yksi mahdollisuus: sopeutua. Sodassa hengissä selvinneet sopeutumishaluiset työläisten edustajat ryhtyivät Väinö Tannerin johdolla nostamaan SDP:n toimintaa eloon heti sisällissodan päätyttyä. Tämän jälkeen SDP:n historia on ollut yhtä sopeutumisen historiaa.

Toki SDP on ollut toisen maailmansodan jälkeen johtamassa hyvinvointivaltioprojektia, mutta se on nyt loppumassa kun koko kansantaloutta ollaan sopeuttamassa globaalin kapitalismiin kapitalismin ehdoilla. Tämän mukaisesti puheenjohtajana toiminut Eero Heinäluoma on valtiovarainministerinä poistanut varakkaiden varallisuusveron ja puheenjohtaja Jutta Urpilainen laski yritysten verotusta enemmän kuin yksikään valtiovarainministeri ennen häntä. Kansantaloustieteilijöiden laskelmat ohjaavat niin SDP:n, Kokoomuksen kuin Keskustapuolueenkin toimia. SDP on sopeuttanut itsensä osaksi suurta samaa ”mössöä”, jollaiseksi Kokoomuksen Pertti Salolainen on puoluekenttäämme kuvannut. SDP:n sopeutuminen mössöön on onnistunut täydellisesti.

SDP:n sopeuttamisprosessin aloitti muinoin Väinö Tanner, jolla sentään yksi alkuperäisen työväenliikkeen hanke oli tärkeä: osuuustoiminta. Nyt sitäkään ei enää ole kuin muistoissa. Tosin vielä puolueen vuoden 1999 periateohjelmassa on kaikuja menneisyydestä: ” Maailmaa ei saa hallita väkevämmän voiman, ei rahan eikä aseiden valta, vaan yleismaailmallinen oikeus”. Todellisuus on kuitenkin ihan muuta. SDP:lle pääomien vapaa liikkuvuus on pyhä asia. Ja kun kenraalit haluavat sotaleikkeihinsä uusia monitoimihävittäjiä ja niiden hankkimiseen 10000000000 euroa (tajuttoman suuri määrä rahaa, joka on pois tavallisten ihmisten elämästä), niin yksikään demari ei edes keskustele hankinnan järkevyydestä, vaikka Suomen puolustaminen voitaisiin hoitaa paremmin ja halvemmalla kuin hyökkyksellisillä monitoimihävittäjillä.

Viestintäyhtiö Milttonin Brysselin toimiston EU-lobbari Anton Rönnholm valittiin 2017 SDP:n puoluesihteeriksi ja nyt hän lobbaa EU:n ihanuutta kaikille. Hän kuitenkin visusti jättää mainitsematta että tavoite on yhtenäisvaltio, jolla hänen puoluetoverinsa Saksasta antoi aikataulun: valmista pitäisi olla 2025 eli silloin voisimme viettää Suomen valtion virallisia hautajaisia.

Rönnholm johtaa SDP:n tulevaisuustyötä, jonka tunnuksena on Suomi 2030. Silloin: ”Turvallisuuspolitiikan keskiössä tulee olla ihminen eikä valtion rajat”. Siis mitä tämä on suomeksi? Suomennos: ”EU:n sisällä ei pidä olla valtoiden rajoja, elämmehän vuonna 2030 yhtenäisvaltiossa, mutta ulkoraja varsinkin Venäjää kohtaan pitää olla hyvin panssaroitu ja sen turvana Brysselin komennossa oleva vahva armeija”.

Kun Saksan demari asetti tavoitteen vuoteen 2025, niin Rönnholm lykkää sen vuoteen 2030. Tavoite on kuitenkin sama: Suomea ei enää ole. Olemme sopeutuneet täydellisesti yhteiseen suvereeniin Euroopan valtioon luopumalla omasta päätösvallasta omaan elämäämme. Siinä demareiden unelma. Vuoden 1903 tavoite on kääntynyt päälaelleen ja SDP:stä on tullut talousjärjestelmämme vankin turva. Pääomat liikkuvat vapaasti ja ihmiset perässä pääoman ehdoilla. Sopeutuminen mammonan valtaan on lähes täydellistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *