Äläkä anna meidän joutua
kiusaukseen(Matt. 6:13). Näin lukee Isä meidän-rukouksessa
Raamatun vuoden 1992 käännöksessä.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan
päästä meidät pahasta, sillä sinulla on valtakunta ja voima ja
kunnia iankaikkisesti (Matt 6.13). Näin lukee vanhempieni
vihkiraamatussa, jonka käännös on vuodeltä 1932. Vihkijä,
isoisäni on kirjoittanut etulehdelle: ”Jumalan sana on koko totuus
ja kaikki Hänen vanhurskautensa oikeudet pysyvät iankaikkisesti.
(Ps. 119:160).
Minusta käännökset eroavat:
vuosi 1932: Pyydän, Jumalani, ettet
itse johdata meitä kiusaukseen
vuosi 1992: Pyydän, Jumalani, ettet
anna kenenkään kiusata meitä
Myös Paavi on kokenut vanhan muotoilun ongelmalliseksi, sillä: ”Saatana johdattaa meitä kiusaukseen. Se on hänen erikoisalaansa.” Ei Jumala kiusaa vaan saatana, totesi paavi ja muutti Raamatun tekstiä. Paavin muotoilema katolisen italiankielisen Raamatun uusi, Jumalaa syyllistämätön muotoilu on “Äläkä anna meidän langeta kiusaukseen”. (Ylen uutinen 7.6.2019)
Isoisäni kirjoitti siis: ”Jumalan
sana on koko totuus”. Ehkä. Mutta miten sanassa lukee, miten sen
tulkitsemme ? Paavi ja ev-lut kirkkomme kirkolliskokoukset
muuttelevat käännöksiä. Alunperin Isä Meidän rukous on
kirjoitettu kreikaksi, joskus vuonna 80. Kirjoittaja on tuntematon.
Kirjoittajaa ryhdyttiin vasta 100-luvulla kutsumaan Matteukseksi.
Siis mitä Jeesus todella sanoi, on
monen savuverhon takana – noin 50 vuotta suullista perinnetietoa ja
sitten tuntemattoman tekijän kirjoitus, jota nyt sitten pitää
tulkita. Tuntematon kirjoittaja on tulkinnut perinnetietoa. Kun
luemme Raamattua, tulkitsemme suullisen perinnetiedon tulkintaa. Ei
ole helppoa. Kuitenkin isoisäni kirjoitti: ”Jumalan sana on koko
totuus”.
Filologi, filosofi Nietzsche kirjoitti
vuonna 1873: ” Siis mitä on totuus ? Se on liikkuva armeija
metaforia, metonymioita ja antropomorfismeja – lyhyesti sanottuna:
kokoelma inhimillisiä suhteita, jotka retorisesti ja runollisesti
kärjistettyinä tulevat koristelluiksi ja siirretyiksi ja jotka
pitkän käytön jälkeen asettuvat tietylle kansalle kanonisena,
kiinteinä tai velvoittavina. Totuudet ovat illuusioita, joiden
kohdalla on unohdettu, että ne ovat illuusioita.” (Hayman: Nietzsc
he, Suuret filosofit. Otava 2006, 524).
Isoisäni kirjoitti:
Suurin ahdistukseni etsintäpoluillani on ollut minua alati kiusaava ajatus siitä,että kristinuskon Jumala on vain illusioni. Se paiskattiin kerran jumaluusoppia tutkiessani mun rauhalliseen sydämeeni kuin raskas kivi pienen metsälammen tyveneen. Ja siitä asti on sielussani käynyt tuima tappelu siitä, onko Jumala ja kaikki mikä hänelle luetaan kuuluvaksi todellisuutta vai harhaako vain, ainoastaan illusioni. Kiusaus on tullut sitä ahdistavammaksi mitä selvemmin saatana on saanut minulle sanotuksi, että Jumala on illusioni, tosin ihmiselle kovin hyödyllinen, mutta kuitenkin vain illusioni. Olen painiskellut tämän ajatuksen kanssa joskus tuskanhikeen saakka, ja kun olen hävinnyt. Olen kuikuttanut kuin kurkilintu, vedettömässä erämaassa tai niinkuin kujertelee kyyhkynen yksinjääneenä. Tuo illusioni-ajatus on kuin sadun satapäinen lohikäärme. Monesti minä olen siltä pään katkaissut,mutta kaksi on kasvanut sijaan. Pelkäämpä, että se vielä ruumisarkkuni luona hyppele kuin harakka nauraa tirskuen.Ja kun arkun kantta kiinni naulataan se varmaan etsii sisäänpääsyä. Löytääkö? Hyvä Jumala, enkö edes haudassa saa olla siltä rauhassa? ”— kovin hyödyllinen illusioni.” Väisty taakseni, saatana ! (V.I.Suvanto: Etsijän elämää. Soflin 1993. 111)
Isoisäni oli klassisen koulutuksen
saanut teologi, joka toimi oppikoulun rehtorina, uskonnon opettaja ja
kesäisin hoiti lähiseurakuntia niiden kirkkoherrojen lomien ajan.
Saatana kiusasi isoisääni
tuskanhikeen saakka, mutta vielä tiukemmin saatana ahdisteli Martti
Lutheria (1483-1546), joka näki koko elämänsä taisteluna
Paholaista vastaan. Hänen mielestä kaikki ihmiset olivat joko
Jumalan tai Paholaisen vallan alla. Uskonpuhdistaja Lutherille
paavikunnan messu ehtoollisoppineineen oli hirvittävä iljetys,
kiirastulioppi oli pelkkää petosta ja paavi itse oli Perkele ja
Antikristus.1
Lutherin aikaan ja myös vielä 1600-luvulla lisäksi noidat ja
noitavainot ilmensivät Saatanan valtaa.
Modernin teologian isä Friedrich Schleiermacher (1768-1834) suisti Saatanan valtaistuimeltaan ja ilmoitti että Paholaista ei ole. Hänelle Raamatun saatana on vain metafora, joka viittaa ihmisen pahuuden selittämättömyyteen. Kuitenkin isoisälleni Saatana oli ja nykyiselle paaville Saatana on reaalinen ihmisen ulkopuolinen henkivoima.
Ihmisten luonnollisessa tilassa ei
tällaista ihmisen ulkopuolista pahantahtoista voimaa, Saatanaa, ole,
vaan pahtuuden synnyttävät eksyneet ja totuuden puutteessa olevat
ihmiset. Niin väittää Leo Tolstoi (1828-1910):
”Ihmisten keskinäinen rakkaus on
heidän luonnollinen tilansa, jossa syntyvät lapset ja jossa elävät
kaikki ihmiset siihen asti kunnes tämän tilan rikkovat valhe,
erehdykset ja kiusaukset.”
Tämän luonnollisen tilan rikkovat
Kristuksen osoittamat kiusaukset, jotka Tolstoi luettelee:
- Vihamielisyyteni ihmisten kanssa,
minun vihani heitä kohtaan. Vihastukseni on epäluonnollinen
sairaalloinen tila, johon kiusaus on minut saattanut.
- Haureuden himo, so. himo johonkin
toiseen naiseen kuin siihen, johonka on yhtynyt.
- Vannomisen kiusaus. Valhe on
siinä, että ihmiset edeltäkäsin lupautuvat alistuvat siihen,
mitä käskee ihminen ja ihmiset, vaikka ihminen ei voi koskaan
alistua kuin Jumalan tahdon alle.
- Pahan vastustaminen väkivallalla
toisia ihmisiä kohtaan. Onni on mahdollinen ainoastaan silloin, kun
jokainen tekee työtä, ei omaksi vaan toisen hyväksi, eikä
puolusta työn tuloksia toista vastaan, vaan päinvastoin antaa
niitä jokaiselle, joka niitä tarvitsee.
- Erotus, jonka teemme oman ja
vieraiden kansojen välillä. Kaikki ihmiset ovat kaikkialla
samanarvoisia ja veljiä.
”Uskon, että elämäni ainoa tarkoitus on elää siinä valossa, joka minussa on, eikä panna sitä vakan alle, vaan pitää sitä korkealla ihmisten edessä niin että ihmiset sen näkisivät. Kaikkinainen väkivalta, sota, ryöväys ja kuolemanrangaistus, ei johdu luonnon järjettömistä voimista, vaan sitä tekevät ihmiset, joita valhe sitoo toisiinsa, muodostavat ikään kuin yhtenäisen kokonaisuuden. Tämä yhtenäinen kokonaisuus on maailman pahuus.
Voima, joka kytkee ihmisiä yhteen on
valhe, petos. Voima, joka ne toisistaan vapauttaa, on totuus.”2
Tolstoi
siis näki kaksi maailmaa hallitsevaa voimaa: valheen ja totuuden.
Ongelma Tolstoin kahden voiman hallitsemassa maailmassa on: jos
ihmisten keskinäinen rakkaus on ihmisten luonnollinen olotila, niin
mistä aikojen alussa valhe on tullut sen rikkomaan ?
Tolstoi uskoi Raamatun totuuteen kuten isoisänikin, mutta tulkitsi Raamatun tavalla, joka oli ortodoksisen kirkon mukaan harhaoppia ja siksi kirkon synodi erotti hänet vuonna 1901 kirkosta. Tolstoin totuus Raamatusta perustui vahvaan tutkimukseen: ”Siitä, miksi en ennen ymmärtänyt Kristuksen oppia ja miten ja miksi sen sitten ymmärsin, olen kirjoittanut kaksi suurta teosta:Dogmaattisen jumaluusopin kritiikki ja Neljän evankeliumin uusi käännös selityksineen. Näissä teoksissa koetan järjestelmällisesti, askel askeleelta, tarkastaa kaikkea sitä, mikä peittää ihmisiltä totuuden, ja jae jakeelta uudelleen käännän, vertaillen ja yhdistelen neljää evankeliumia.”3
Kuitenkin Tolstoi oli saman ongelman edessä kuin nykyhetkenkin Raamatun lukija: kirjoitetun tekstin takana on vuosikymmeniä suullista perinnetietoa, jota kirjoittaja tulkitsee
Kristinuskon
ytimen Tolstoi kiteyttää näin:
”Me
kaikki tiedämme, että kristinopin sisältö on rakkaus ihmisiin.
Sanat – tarjota poskesi lyötäväksi, rakastaa vihollisiaan
-ilmaisevat kristiopin ytimen”4
Useimmat teologit varmaan hyväksyvät kristinuskon ytimeksi rakkauden Jotkut kristityt teologit menevät niin pitkälle, että tulkitsevat: Jumala=rakkaus.5 Näin tulkittuun Jumalaan ei ihmisiä kiusaava Saatana sovi, vaan pahuus on vieraantuneisuutta ”ihmisten luonnollisesta olotilasta” johon ”eksyneet ja totuuden puutteessa olevat ihmiset” ovat itsensä ajaneet kuten Tolstoi kiusauksia selittää.
Rakkauden julistajia on monia esim. hindulaiseen perinteeseen kuuluva äiti Amma, joka on yksi nykyhetken merkittäviä johtajia. Rakkautta julisti myös minulle läheinen Aleksanteri Ahola-Valo (1900-1997). Hän lisäsi rakkauteen määreen viisaus ja puhui jatkuvasti viisaasta rakkaudesta.
Viisaudesta
on esitetty tällainen kaunis kuvaus:
“Ihmisen koti on Viisaus. Viisaudessa asustelee ilo, rauha ja voima.”6 Olisiko siis viisaus se luonnollinen ihmisen olotila, josta olemme vieraantuneet ja siirtyneet valheelliseen kiusausten maailmaan? Vai onko tämä totuus illuusio, joka kohdalla on unohdettu, että se on illuusio ?
Niin, kuka meitä kiusaa? Oma valheellisuusko ? Oma tietämättömyyskö ?
1Kari
Kuula:Paholaisen biografia. Kirjapaja. 2010, 269
2
Leo Tolstoi: Mikä on uskoni,
Ihmisyyden tunnustajat 2019, 214-228
3Em,
8
4Em,
16
5Esim.
Joonas Riikonen: Kaikesta osallinen. BoD, 58
6http://www.eheaoppi.fi/oppi2.html
